Sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
fiilis-normal.jpg
 
Vapaa-aika ja matkailu
 

Suo

Suon mytologiaa

Suo on aina ollut, lieneekö edelleen, kaikkein väärinymmärretyin luontotyyppimme. Se on likainen ja tuottamaton ympäristö, maan ja veden inhottavana pidetty liitto, jolle ihmisen on vaikea keksiä sijaa omassa järjestelmässään. Soilta ei perinteisesti ole löydetty mitään ylevää. Ei mitään, mikä elähdyttäisi runoilijaa samalla tavalla kuin jylhät vuoristot tai rannaton meri. Suot ovat aina olleet surkeita, kaikkein vähimpään tyytyvien asuinpaikkoja. Mutta siinä on soiden voima: mahtailemattomassa sitkeydessä ja omanarvontunnossa, joka sallii suon elää elämäänsä oman itsensä herrana. Näennäisen mitättömyytensä ja vaikeakulkuisuutensa vuoksi soilta löytyvätkin Suomen viimeiset itsenäiset erämaat.

Suo Luontokapinetissa

Luontonäyttelyssä suota esitellään monipuolisesti, sillä sijaitseehan Kapinetti keskellä lounaisen Suomen merkittävimpiä luonnontilaisia suokokonaisuuksia. Näyttelyssä kerrotaan muun muassa soiden ekologisista erityispiirteistä, monipuolisesta eliölajistosta, historiasta sekä ihmisen toimista suolla.

Alueemme suot

Jos Suomen jakaa suoalueisiin, Kapinetin seutu kuuluu rannikko-Suomen kermikeitaiden vyöhykkeeseen. Kermillä tarkoitetaan märkien kuljujen eli suonsilmien lomitse luikertelevia, kanervaa ja rämemäntyä kasvavia mätäsjonoja, jotka samankeskisesti kiertävät suon keskipistettä.

Lumien sulamisvedet ovat kasvattaneet kesällä ruoppakuljuiksi kuivuvat alavat painanteet allikoiksi. Välissä luikertelee kermi, suovarpujen juurilla kantavaksi sidottu korkeampi mätäsjono. Soista puhuttaessa keitaalla puolestaan tarkoitetaan keidas- eli kohosuota, joka nimensä mukaisesti on keskiosiltaan reunaosia ylempänä. Ylhäältä katsottaessa suo näyttääkin kuin tikkataululta − keskustasanne kymppinä keskellä yhä laajenevien kehien ympäröimänä.

Keidassuon muoto ja rakenne

Suon keskiosien korkeus johtuu turvekerroksesta, joka soiden lähes 10 000-vuotisen historian kuluessa on ehtinyt kasvaa parhaimmillaan lähes kymmenmetriseksi. Näin paksussa turpeessa kasvien on mahdotonta ulottaa juuriaan ravinteikkaaseen pohjamaahan, jolloin ne joutuvat tulemaan toimeen lähes yksinomaan sadevedestä saamiensa ravinteiden varassa. Tällaisissa oloissa suo muodostuu rämeeksi − suotyypiksi, jolla kasvaa vain kaikkein vähimmällä toimeen tulevia kasvilajeja, kuten mäntyä, kanervaa, tupasvillaa ja ennen kaikkea ravinnekilpailun suvereenia mestaria, rahkasammalta.

Pikkuinen rämemänty kasvaa kauniin värikkäällä, mutta ravinteista äärimmäisen köyhällä rahkasammalalustalla. Kulkijan tuleekin suhtautua kunnioittavasti kaikkiin niihin lajeihin, joita hän keidassuolla tapaa. Hänen ei sovi antaa suolajien kenties vaatimattoman ulkonäön hämätä itseään, sillä jokainen suolta löytyvä laji edustaa suomalaisen luonnon kaikkein sitkeimpiä ja karaistuneimpia selviytyjiä.

Suon synty

Kun viimeisimmän jääkauden jää oli väistynyt ja Kapinetin seutu alkoi kohota merestä joskus 7000 vuotta sitten, oli maaperä aluksi kovin märkää. Niinpä tavallisten metsäkasvien ei onnistunut selviytyä veden kyllästämässä, hapettomassa maassa. Tällöin paikalle sattuneet sarojen ja muiden avovettä hyvin sietävien suokasvien siemenet pääsivät itämään ja kasvamaan vapaasti.

Kun nämä sitten vanhuuttaan kuolivat, vaipuivat ne likomärkään maahan ja painuivat veden alle. Siellä, hapettomissa oloissa hajottajaeliöt eivät kuitenkaan kyenneet toimimaan, jolloin kasvijätteet eivät hajonneetkaan alkuaineiksi, niin kuin normaalisti metsämaassa tapahtuu. Näin jatkui vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen, ja kasvisukupolvet toisensa jälkeen kerrostuivat edeltäjiensä päälle. Pian maata peitti jo metrin paksuinen kerros huonosti maatunutta kasvijätettä, turvetta. Sarojen juuret lakkasivat yltämästä pohjamaahan, eivätkä ne enää kyenneet menestymään nuorella suolla. Silloin alkoi rahkasammalten valtakausi. Vailla varsinaisia juuria rahkasammalet kurottivat yläosansa kasvusilmuja yhä ylemmäs, samalla kun märkään ja hapettomaan tilaan joutunut alaosa kuoli ja muuttui turpeeksi. Näin suon pinta kohosi entisestään ja samalla suon kasvillisuus karuuntui.

Vuodet kuluivat ja toinen vuosituhat ihmisen ajanlaskussa päättyi. Vähitellen tämä paljon ennen ajanlaskumme alkua syntynyt suo alkaa olla valmis ja hieno. Sammalkerroksen valtiaaksi on pikkuhiljaa hivuttautunut kaikkein köyhintä ja happaminta kasvualustaa sietävä ruskorahkasammal. Tänäänkin sen löytää Luotnokapinetin seudun soilta muodostamassa tiiviitä tuppaita, joilla karpalot kiipeilevät, eikä sen valta-asemaa näytä uhkaavan mikään.

Suo elinympäristönä

Talvet ovat suolla kylmiä, ja avointa lakeutta pyyhkivät tuulet piiskaavat suon eläjää neulanterävällä lumikiteillään. Sekin vähä ravinto, mitä suo mahdollisesti saattaisi tarjota, peittyy lumeen eläinten ulottumattomiin. Niinpä suolla ei juuri elämää talvisaikaan näy. Suon kasvit talvehtivat visusti hangen alla lukuun ottamatta rämemäntyjen latvoja, jotka joutuvat kohtaamaan talven ankaruuden ilman suojaa.

Keväällä, lumien jo pääosin sulettua, lämpötila nousee aurinkoisella suolla äkkiä kymmeneen asteeseen. Myös lehtevinä talvehtivien kasvien lämpötila nousee, ja ne alkavat hengittää, jolloin vettä alkaa haihtua lehdistä ilmaan. Hyvin eristävän rahkasammalmaton alla turve on kuitenkin vielä tiukasti jäässä, jolloin juuret eivät kykene nostamaan uutta vettä pois haihtuneen tilalle. Tällöin kasveilla on vaarana kuivumiskuolema kymmenmetrisen, läpimärän turvekerroksen päällä.

Kesällä suolla on kuuma. Suopursun tukahduttava tuoksu ja allikoista kuoriutuneiden sääskien luvuttomat joukot uuvuttavat suolla kulkevan nopeasti. Toisaalta nämä hyönteiset ovat monen suolla pesivän linnun ravintoreservi, jonka turvin ne kasvattavat poikasensa aikuisiksi.

Syksyinen suo on märkä, eikä siellä ole juurikaan sopivaa syötävää talvisia energiavarastoja kerääville eläimille. Suo alkaakin hiljentyä talven viettoon muuttolintujen lähdön myötä.

 

Lisätietoja

 

Luontokapinetti
Hovilanmäentie 2
21900 Yläne
puh. 040 737 3243


luontokapinetti@poytya.fi

Facebook »
Instagram »