Sisältöön »
  • Tekstikoko
  • Pienennä tekstikokoa
  • Suurenna tekstikokoa
 
 
 
fiilis-normal.jpg
 
Asuminen ja rakentaminen
 

RUOKA-ALLERGIA KOULUSSA

Tiedote huoltajille

Lievät allergiaoireet ovat yleisiä ja ne katoavat usein itsestään. Lievään allergiaan riittää itsehoito ja seuranta.

Kun koululaisella/opiskelijalla on todettu ruoka-allergia, joka aiheuttaa merkittäviä tai hengenvaarallisia oireita, tarvitaan erityisruokavalio.

Koti

Toimittaa Ilmoitus erityisruokavaliota tarvitsevasta oppilaasta – lomakkeen joka toisen lukuvuoden alussa terveydenhoitajalle. Myös opettajan on hyvä tietää oppilaan/opiskelijan erityisruokavaliosta.

Mikäli lukuvuoden aikana tulee muutoksia, kotoa otetaan yhteyttä terveydenhoitajaan.

Ennakkoon tiedetty poissaolo pyydetään ilmoittamaan koulun keittiöön.

Allergiaruokavaliota ei tule turhaan noudattaa. Lääkärin ohjeiden mukaan vältettäviä ruoka-aineita voi kokeilla.

Allergiaruokavalion purkuohjeita kotiin: Ongelmia aiheuttaneen ruoka-aineen kohdalla edetään aluksi hitaasti, vain hyvin pieniä määriä maistellen, määrää hitaasti lisäten. Keskustele lasta hoitavan lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa.

Terveydenhoitaja

Terveydenhoitaja antaa ohjeistusta erityisruokavaliossa

Huolehtii erityisruokavaliolomakkeen toimittamisesta ravitsemuspalveluihin.

Antaa ohjeistusta erityisruokavalion purkamiseen.

Terveydenhoitajalla on oikeus poistaa erityisruokavalio, mikäli oppilas/opiskelija toistetusti jättää syömättä valmistetun aterian.

Ruoka-allergian diagnoosi perustuu anamneesiin, oireiden väistymiseen eliminaation myötä ja vaikeiden oireiden ilmaantumiseen altistuksessa.

Lievät oireet (esimerkiksi suun kutina) huomioidaan ruokailutilanteessa esimerkiksi siirtämällä kyseinen ruoka-aine syrjään. Lievästi oireilevilta ei tarvita erityisruokavalio-ilmoitusta.

Ravitsemispalvelut

Kokki tai dieettikokki valmistaa erityisruokavalion mukaiset ateriat ja sopii koululaisen kanssa mistä ruoka haetaan.

Kokki tai ruokapalveluvastaava ilmoittaa koulu- ja opiskeluterveydenhoitajalle niistä erityisruokavalioista, jotka toistuvasti jäävät syömättä.

Opettaja

Opettajan tulee tietää oppilaan/opiskelijan erityisruokavaliosta.

Voi tarvittaessa ohjata koulu- ja opiskeluterveydenhoitajan vastaanotolle.

Lisätietoa:

 

Lisätietoja

 

Kaija Lähteenmäki
ruokapalvelupäällikkö
puh. 040 054 7563
kaija.lahteenmaki(a)poytya.fi